Kestilä

KESTILÄN PALOASEMA 

KESTILÄ
Hallintokatu 5
92700 KESTILÄ         
Puh. 429 6420.



Kuvia paloaseman kalustosta.

Kestilän paloasema

Kestilässä palotoiminta on alkanut 50-luvulla. Kunta hankki ensimmäisen virallisen paloauton vuonna 57, Cevrolet merkkinen vm.36, joka on nykyään Oulun automuseossa. Tuohon aikaan palotoiminta  oli satunnaista. Palosammutuskunnan henkilöstö perustui eri ammattihenkilöistä ja toiminta perustui vapaaehtoisuuteen. Palohälytyksiin tultiin sireenin kutsumana. Tuolloin kalusto oli hyvin yksinkertaista; auto, lapio, sanko ja käsikäyttöinen vesipumppu letkuineen. Vakinaisena henkilönä oli vai palopäällikkö. Vanha paloasema sijaitsi taipaleentien varressa nykyisen apteekin vieressä.  Kestilän kunta rakensi -69 hallintokatu 5:n  kunnanvirastorakennuksen jonka toiseen päähän asettui  palolaitos. Näissä tiloissa palotoiminta toimii edelleen.

Kestilän vpk perustettiin -70.  Virallisena yhdistyksenä se  vakinaisti toimintansa kuitenkin vasta -72. Vpk:n toiminta perustui aluksi vapaa-ehtoisuuteen, josta  henkilöstö on vuosien varrella muuttunut puolivakinaisiksi. Alkuperäisiä jäseniä vpk:n toiminnassa on mukana vielä yksi. Kunta osti sairaankuljetus oikeudet Ville Långströmiltä ja aloitti toiminnan 1.12.-76. Se sijoitettiin palotoiminnan alaisuuteen. Sairaankuljetus oli alkujaan pääasiallisesti kuljetusta johon pikkuhiljaa alkoi tulemaan yksinkertaisia hoitotoimenpiteitä mukaan. Henkilöstö oli palomiehiä jotka erillaisten pätevöitymiskurssien pohjalta kouluttautui sairaankuljettajan toimintaan. Vuosien varrella henkilöstö pätevöityi vaatimuksien mukaan. Vuonna –85 ensimmäinen lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja aloitti toimintansa Kestilässä. Samaan aikaan alkoi sairaankuljetuksessa lääkinnällinen hoito. Hoitovälineistö oli myös kehittynyt aikansa mukaisesti. Kestilässä aloitti ensimmäinen Pelastaja työnsä -90. Palotoiminta kehitti itseään koko ajan ja epävirallinen ensivastetoiminta saatiin virallistettua -96. Palotoiminta siirtyi kunnalta Jokilaaksojen pelastuslaitokselle 1.1.2004.

Tällä hetkellä Kestilässä työskentelee palotarkastaja, kaksi palomies-sairaankuljettajaa, yksi tuuraaja/ määrä - aikainen sairaankuljettaja. Palopuolella päivystää arkisin 16.00 - 08.00 1+1 ja viikonloppuna jatkuvana päivystyksenä 1+1. Sairaankuljetus päivystää rytmillä 6 töitä ja 3 vapaata, jona aikana Pulkkilan ja Pyhännän sairaankuljetukset sekä Kestilän ensivasteyksikkö päivystävät Kestilän kunnan aluetta.

Kestilän paloasema on saanut valtiontuen peruskorjaukseen ja laajennukseen joka tullaan aloittamaan ennen 2005 vuoden loppua ja valmistuu viimeistään 31.12.2006 mennessä. Toimitilat tulevat nykyaikaistumaan ja vastaamaan nykyajan toimintatarpeita sekä normeja. Kuitenkin historia kulkee ”uuteen taloon” mukanamme tarvikkeina, alkuperäisinä jäseninä ja henkisenä perintönä.

Viimeksi päivitetty: 27.01.2010
JulkisetArkisto